Vesivahinkoremonttien valvonnalle lisääntyvä kysyntä ja tarve

Vahingon sattuessa asiassa on yleensä 3-4 osapuolta (asiakas, vak.yhtiö ja kartoittaja sekä korjausyritys), joihin asiakas luottaa. Kuviossa asiakkaan etua ei kuitenkaan aja oikein kukaan varsinkaan, jos vahingon kartoitus ja korjaus tehdään saman yrityksen toimesta.

Ongelmaksi on muodostunut myös rakenteiden korjaaminen vesivahinkoa edeltävään tasoon nykymääräykset huomiotta jättämällä ja niistä asiakkaalle kertomatta. Tämä asia tulee esille jälkeenpäin tehtävissä asuntokauppaan liittyvissä kuntotarkastuksissa.

Vesivahinkoremontteja epäonnistuu runsaasti myös eri syistä; kaikkia eri kosteuden syitä ei kartoiteta, korjausten laajuudesta tingitään, vuotovahingon laajuutta ei välttämättä kartoiteta riittävän tarkasti. Edellä mainituista seuraa, että vauriotunutta materiaalia jää rakenteisiin tai kartoittamatta jäänyt muu syy aiheuttaa korjatun rakenteen uudelleen vaurioitumisen parissa vuodessa mahdollisine sisäilmaongelmineen.